maanantai 5. tammikuuta 2015

5.1.

Noin, nyt on ensimmäinen kirja lukuhaasteeseen luettu.

Ensimmäiseksi rastitettavaksi kohdaksi otin kirjan, jossa on yli 500 sivua. Kirjaksi valikoitui Elizabeth Kostovan Historiantutkija, kirja, jonka onnistuin löytämään muutamalla eurolla kirpputorilta ystävän suosittelemana. Tässä voinen huomauttaa, että tiesin ennestään opuksen kytköksestä Bram Stokerin Draculaan, ja vaikka olenkin pitkään halveksinut ja suorastaan vihannut vampyyreita, se on teos jota kunnioitan ja josta pidän. Siitä johtuen päätin lukea myös Historiantutkijan, enkä todellakaan joutunut pettymään.

Jos tahtoisin tehdä kunnollisen juonikuvauksen, tekstistä tulisi ylimääräisen pitkä(veteinen), joten koitan tiivistää. Yksinkertaisuudessaan kirja kertoo Vlad III:sta (Vlad Seivästäjä, Dracula), Valakian hallitsijasta, joka on vivahteikkaan ja tapahtumarikkaan elämänsä päätteeksi päätynyt takaisin elävänä kuolleena. Tätä hirmuhallitsijaa - niin historiallista henkilöä kuin tarinoiden vampyyriakin - kuvataan sekä todellisten että varmasti myös kuvitteellisten lähteiden pohjalta eri henkilöiden tulkitsemana.

Teos on varmasti historiasta kiinnostumattomalle pitkäveteinen, mutta itse koin sen mielenkiintoisena ja nostan hattua Kostovalle, sillä jokainen yksityiskohta oli tarkkaan harkittu ja moneen kertaan tarkistettu. No, sen enempää aiheesta itse kaivaneena voin tietenkin helposti sanoa näin, mutta ainakin itselleni rivien välistä paistoi tuhansien työtuntien tuoma kokemus ja varmuus.
Kirjailijan informatiivisuus ei ole vain historiapainotteista. Myös maantieteelliset paikat vaikuttavat siltä että ne on nähty tai niistä on ainakin otettu tarkkaan selkoa, oikeat aikakaudet on kuvattu aidolla tavalla ilman nykyaikaisuuksia ja muilla kielillä (romania, bulgaria, unkari ym.) sekä erilaisilla tavoilla ja käytösmalleilla alleviivataan juuri sopivasti sitä, kuinka siirrytään aina maasta ja kulttuurista toiseen.

Mikään kirja ei ole täysin täydellinen. Vaikka ylistänkin Historiantutkijaa yhtenä parhaista lukemistani kirjoista, siinäkin on virheensä. Teoksen tapahtumat sijoittuvat lähihistoriaan, enimmäkseen 1900-luvulle, ja päähenkilöt ovat länsimaisittain koulutettuja akateemisia ihmisiä. Siksi mieltäni kaihertaakin, että kaikki tuntuvat suhtautuvan tietoon Vlad III:n "hengissäolosta" niin hyäksyvästi ja kyseenalaistamatta. Totuushan on, että hyvin harva koulutettu ihminen enää viime vuosisadalla suostui purematta nielemään mitään taikauskoista höpötystä. Esimerkiksi allekirjoittanut, vaikka kovasti toivonkin että maailmassa olisi olemassa muutakin kuin se mitä näemme, vaatisi todisteita tällaisen väitteen kuullessaan. Tästä johtuen kirja saa multa miinusta.

Epäkohtana tuo mainitsemani seikka on tietenkin iso ja sen muuttaminen vaikuttaisi merkittävästi koko kirjaan, mutta juuri mitään muuta en lähtisi muuttamaan. Kaikki muu siinä on mielestäni kohdallaan, aina pienestä yksityiskohtaisesta informaatiosta yleiseen tunnelmaan, joka on ajoin kaikessa jännittävyydessään ja jopa pelottavuudessaan todella vakuuttavaa.

Suden arvostelunurkan teksti ensimmäisestä kirjasta päättyy arvosanaan 9/10.

- Susi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti