lauantai 20. joulukuuta 2014

20.12.

Kahvi. Yksi mun pahimmista addiktioista. Mun ei pitäis juoda sitä oikeastaan ollenkaan, mutta mä en osaa olla ilman. Ja sit mä joudun kärsimään siitä, kuten nyt. No, lienee turha valittaa sen enempää...

Tänään pitäis käydä keskustassa viimeisillä joululahjaostoksilla ja katselemassa mahdollista mekkoa Sannan isän luo aatoksi. Tai sitten mä vaan käytän sitä samaa kuin edellisellä kerralla kun olin siellä. Tuskin kukaan sitä enää muistaa. Ja jos muistaa niin voisivat keksiä parempaakin ajanvietettä kuin muistella mitä mulla oli päällä kaks vuotta sitten.
Mulla on yks mekko minkä ehdottomasti haluaisin, mutta en ole täysin vakuuttunut siitä että mun kannattaa maksaa viittäkymppiä siitä. Okei, joo. Se on upea ja ihana, mutta myös musta, minkä lisäksi mun elämässä ei ole kauhean montaa tilaisuutta missä voisin käyttää mustaa mekkoa. Niitä on tulossa, mutta toivon mukaan ei aivan heti. Vaikeaa on siis pienen otuksen elämä. Etenkin koska tykkään kyseisestä vaatekappaleesta ihmeen paljon ottaen huomioon miten vähän pidän massateinien suosimien epäeettisten rättikauppajättien vaatteista yleisellä tasolla.

Jos jotain positiivista, löysin samalla reissulla sen mekon kanssa yllättävän kivan neuletakin melkoisella alennuksella! Kuvassa oleva neule ei ole aivan samanlainen, mutta suunnilleen. Omassani on hiukkasen enemmän tekonahkaa ja se on vihreämpi. Ja istuu mulle kuin hansikas.

Pitänee alkaa herätellä Sannaa.

- Susi

Päivän biisi: Within Temptation - Paradise (What about us) ft. Tarja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti