torstai 18. joulukuuta 2014

18.12.

Joskus kuulumisten kirjoittaminen on helpompaa kuin puhuminen. Aikataulut, päivämäärät ja ideatkin pysyy helpommin muistissa.
Lisäksi mä olen liian tottunut kertomaan ihmisille sen mitä ne haluaa kuulla. Se ei ole johtanut mihinkään hyvään. Valheen kirjoittaminen tuntuu vaikeammalta kuin kertominen.

Näin kirjoitin vihkoon, mihin tämän ajattelin alun perin sijoittaa. No, avokki ystävällisesti huomautti blogin saattavan olla parempi vaihtoehto, joten tässä sitä nyt ollaan.

Hei, kuljen netissä parillakin nimimerkillä, mutta Korpisutena tai pelkkänä Sutena mut tunnetaan aika laajalti. Mä olen pohjoisessa kasvanut, lounais-suomalaistunut ja sieltä Kanta-Hämeeseen muuttanut eläjä, jo teini-iän ylittänyt. Tämä viimeksimainittu seikka jaksaa edelleen hirvittää. Mä en koe olevani valmis aikuisuuteen ihan vielä, mutta vaihtoehtoja ei ole.
Pakko mainita yksi pieni juttu teille lukijoille, mikä tulee varmasti tutuksi ajan mittaan. Olen mielenterveyskuntoutuja. Ei mitään kauhean vakavaa eikä vaarallista, varsin "perussairauksia" nuorelle naiselle, eli masennusta ja ahdistusta/paniikkia. Näistä tulee olemaan puhetta aivan varmasti, joten koittakaa kestää. Aiheesta voi käydä lukemassa myös mun omasta, joskin epäaktiivisesta blogista.
Jos mun jotain kerrottavaa vielä pitää itsestäni keksiä, voisin kertoa olevani intohimoinen kirjojen ystävä ja kirjoitan itsekin. Mitään valmista ei ole, mutta ehkä vielä joskus...
Kuva kuuluu avokilleni, joten näpit irti



Perheen tietotekniikkavelho(tar) olen sitten minä, se "avokki". Suden kanssa saman ikäinen, pari kuukautta nuorempi. Turkulaiseksi kasvanut, mutta kotikaupungistaan lähtenyt (enkä suunnittele pysyvää paluuta). Opiskelee tietojenkäsittelyä vaihtelevalla läsnäololla ammattikorkeassa hylättyään suunnitelman opettajaksi ryhtymisestä. Vapaa-aikaa vietän ihan yhtä paljon koneella kuin kouluaikaakin. Tykkään huonoista leffoista ja hyvästä musiikista.

Kavereiden kesken olen Sanna, samaa nimeä käyttävät kaikki muutkin, joten miksikäs en sitä käyttäisi täälläkin, Yritän ehkä kirjoittaa joskus, mutta se taitaa jäädä enimmäkseen tuon kirjailijan harteille.

Valokuvaajaksi otan ihan liikaa selfietä kämäsellä webbikameralla


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti