9.3.

Joo, olen mäkin hengissä. Susi katselee rescue-koiria ja allekirjoittanut yrittää jatkaa lukuhaastetta huonoin tuloksin, kun pitäisi kuulemma tännekin päivittää.

Joten mitäs mä kertoisin?

Tunnisteista löytyi kivasti opiskelu, aloitetaan siitä. Koulu nimittäin junnaa paikallaan. En jaksa käydä enkä edes yrittää. Saisin saksan alkeiskurssista vitosen, mutten saa aikaiseksi tehdä videota suullisesta esitelmästä. Miksi en?

Siihen löytyy vastaus seuraavasta tunnisteesta: masennus. Sain ensimmäisen varovaisen (mahdollinen lievä) diagnoosin 2007. Silloin sitä ei ottanut tosissaan kukaan, en edes minä itse. Nyt, melkein kahdeksan vuotta myöhemmin, tein saman testin uudestaan terveydenhoitajalla ja vedin pisteet kotiin. Siinä testissä se ei muuten ole hyvä asia. Oon mä tässä välillä ehtinyt syödä paketillisen masennuslääkkeitäkin, mutta reseptin uusiminen oli liian vaikeaa silloin syyskuussa ja homma jäi roikkumaan. Nyt odottelen yhteydenottoa psykologilta ja katsotaan minne tästä jatketaan. Suunta ei nimittäin voi olla kuin ylöspäin.

Lisäsin tuonne uuden tunnisteen. Varovaisesti itsestään ilmoitteleva kevät on saanut aikaan sen, että kävin hommaamassa Sportian alesta uudet juoksutossut ja aloin tonkia netistä itselleni sopivaa treeniohjelmaa. Sain itse nimittäin tarpeekseni sohvaperunoinnista ja haluan ihan oikeasta päästä parempaan kuntoon.Tällä hetkellä suunitelmissa on lenkkeily ja jooga, mutta vähän meinaisi kuntosalikin houkuttaa. Hetkellisessä mielenhäiriössä latasin tabletille ruokapäiväkirjasovelluksen ja vaikka olen aina ollut skeptinen niiden toimivuuden suhteen, mikään ei tunnu rajoittavan hupisyömistä niin kuin se, että tilastot menee pilalle. Onneksi ehdin hävittää sen korvapuustijäätelön pakkasesta ennen lopullista sekoamista. 

Niin ja kesäkurpitsa on muuten ihan syötävää, vaikka olen pienen ikäni muuta väittänytkin. Munakoisokin on hyvää. Paprika on tosi hyvää, mutta vittumaista pilkkoa. Bataatti on vielä parempaa, mutta myös vielä vittumaisempaa. Kurkku ei maistu miltään, mutta ei sen pilkkominenkaan vaadi juuri mitään. Voidaanko tästä päätellä että vihanneksen maistuvuus riippuu ihan siitä, miten helvetillistä se on valmistaa? Mene ja tiedä, mutta peruna-allergikkona rakastan uusia perunoita.

2.3.

Lisää kirjoja! En ole vähään aikaan jaksanut keskittyä lukemiseen, vaikka kävin harventamassa paikallisen pienen kirjakaupan opusmäärää mukavien tarjousten innoittamana. Kovakantisia puoleen hintaan, jos oikein muistan. Ja kolme pokkaria kympillä. Lopputuloksena kuusi kirjaa suunnilleen 25 €. Ei huono tarjous. Joululahjakirjojakin olis vielä lukematta, ja Risingshadow'n lukulistalla on 27 teosta. Pitänee listata kaikki tännekin kunnolla, kunhan muistaa.

Sain eilen uuden ruksin lukuhaasteeseen kohtaan "kirja jonka voi lukea päivässä". Tähän laatikkoon sopi täydellisesti Magdalena Hain Kellopelikuningas. Sivuja on yli kolmisensataa, mutta helppolukuista, joten se tuli luettua vielä keskimääräistä nopeammin. Niille, jotka eivät ole Hain teoksiin perehtyneet, kyseinen teos on Gigi ja Henry -trilogian toinen osa. Vaihtoehtohistoriaa edustava tarina sijoittuu 1860-luvun Grönlantiin, jonne on muodostunut suuria kaupunkeja viikinkien kohottua Pohjois-Atlantin kaupankäynnin valtiaiksi. Kirjassa on myös paljon steampunk-elementtejä, joista alan henkilökohtaisesti kiinnostua aina vain enemmän.

Luin viime vuonna Hain trilogian ensimmäisen osan Kerjäläisprinsessa. Se oli kohtalainen; paljon perinteisiä tarinaelementtejä, mutta taitavalla kädellä tehtynä. Miinukseksi laskin silloin jotenkin lapsellisen tyylin, mikä saattaa johtua joko siitä, että sarja on tarkoitettu alle parikymppisille tai mahdollisesti päähenkilöiden nuoresta iästä. Tai ehkä molemmista.
Tässä Kellopelikuningas otti harppauksen eteenpäin. Teksti oli jollain tapaa aikuisempaa ja monisyisempää, vähemmän suoraviivaista kuin ensimmäisessä osassa. Tapahtumia ja todellista vaaraa oli myös enemmän. Gigi on selvästi kasvanut hahmona, kuten muutkin hänen ympärillään. Hänen maailmansa alkaa näyttäytyä vivahteikkaampana kuin aiemmin. Ensimmäisessä kirjassa Gigi oli vielä selvästi lapsi, mutta nyt hän alkaa olla jo murrosiän kynnyksellä. Toisen osan aikana päähenkilö kokee mielestäni valtaisan henkisen muodonmuutoksen huolettomasta ja traumatisoituneesta pienestä tytöstä vahvatahtoiseksi ja sisukkaaksi nuoreksi naiseksi. Tämänkaltaisia tarinoita on kirjasto puolillaan, mutta jotenkin Hain on onnistunut kuvata Gigin muutos paremmin kuin nuortenkirjallisuudessa yleensä.

En muista Kerjäläisprinsessasta enää mitään täysin tarkkaa, joten en voi ottaa kantaa sen kuvailuun. Kellopelikuninkaassa sitä kuitenkin on ja paljon. Toisinaan ehkä liikaakin, vähempään tottuneella saattaa tulla informaatioähky. Itse olen sentään tottunut suureen määrään sanoilla maalattavia aistiärsykkeitä, ja mullekin se oli paikoitellen hieman liikaa. Mutta paljoudesta huolimatta laadusta ei ole tingitty, sen huomaa heti. Päin vastoin: vaikuttaa enemmänkin siltä, että mitä enemmän Hai saa kirjoittaa yksityiskohtia ympäröivästä maailmasta, sitä paremmin hän ne kuvaa, viimeistä yksityiskohtaa myöten.  

Kellopelikuninkaasta on vaikea löytää mitään kauhean isoa epäkohtaa tai tökkivää asiaa. Toki tekstissä on vielä jonkinlaista lapsenomaisuutta, mutta kuten ylempänäkin kirjoitin, se voi johtua aivan hyväksyttävistä syistä. Saatan olla "ulkona" teoksen kohdeyleisöstä tai kyseessä on päähenkilön oma, vielä hieman esiin pilkistävä lapsenomaisuus. En siis lähde marmattamaan asiasta sen pahemmin.

 Voisin suositella (ja suosittelenkin) kirjaa varhaisteineille ja siitä ylöspäin. Vaikka teksti on siinä mielessä kepeää, ettei verellä pahemmin mässäillä, teoksessa käsitellään kuitenkin todella rankkoja teemoja, jotka melko varmasti järkyttäisivät pienimpien mieliä. Ala-asteen viimeisille luokille ja siitä vanhemmille tätä voi kuitenkin suositella, eikä mikään estä aikuisiakaan tähän sarjaan tarttumasta. Itsellänikin on muutama ystävä, jotka ovat täysin tähän hurahtaneet.
 Odotan innolla, että saan napattua kirjastosta viimeisen osan..!

Suden arvostelunurkan arvosana on 9/10.